top of page

Nyt meneillään

Opiskelen parhaillaan psykodraamaohjaajaksi. Haen osallistujia työharjoitteluni raameissa! 

Opettajabio

Teatteri-ilmaisun ohjaaja, taiteen opettaja

Olen taiteen tekemisen ohessa työskennellyt kaksikielisesti (fin ja sve) taiteen ja näyttelijäntyön opettajana.

Soveltavan taiteen parissa olen toiminut esim. kiertävänä lukukoordinaattorina ja taidepedagoina kouluissa, tarhoissa ja kirjastoissa joissa olen yhdistellyt kuvataiteen, teatterin ja tarinankerronan keinoja.

 

Opetan säännöllisesti näyttelijäntyötä, soveltavaa taidetta sekä taiteen praktiikoita niin opisto- ja ammattikorkeakoulutasolla.

Kun opetan, opin itse. Muun muassa siksi nautin opettamisesta.

SofiaMolin2023©hennihyvarinen-9O0A9845.jpg
Ajatuksia taiteen opettamisesta

● Ajattelen että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä taidetta ja että taiteen ei tarvitse olla hyödyllistä

● Harjoitteille ei ole omistusoikeutta, teoksille on - jaan oman praktiikan varrella koottuja työkaluja ja harjoitteita toivoen että muutkin tekevät samoin

● Uskon että taiteilijaksi voi kasvaa opettajista ja korkeakouluista riippumatta ja että taide on arvokasta vaikka sen arvo ei olisi mitattavissa

● Peräänkuulutan opiskelijoiden keskinäistä kunnioitusta saavutuksista riippumatta

● Ajattelen että erimielisyys on vuorovaikutuksessa sallittua ja että rehellinen ja rakentava kritiikki on opiskelijan etu

● Muistutan leikin ja nautinnon tärkeydestä - lepoa ja vastuuta unohtamatta

Opetustehtävät
Opetustehtävät koululaitoksissa

2024 Yrkeshögskolan Novia, Teatteri-ilmaisun ohjaajan BA-opinnot, klovnerian kurssin (2,5 OP) tuntiopettaja

2023-24- Yrkeshögskolan Novia, Teatteri-ilmaisun ohjaajan BA-opinnot,

näyttelijäntyön kurssin (5 OP) ja

näyttämöllistämisen (5 OP) tuntiopettaja,

opetussuunnitelman uudistaminen yhteistyössä linjavastaava Ida-Maria Rakin kanssa

2023 ja 2024 Kiljavan opisto, Voionmaan koulutuskeskus, teatteri-ja elokuvalinja, vieraileva opettaja, "Kohti outolaa"-intensiivikurssi (mm. Brechtin V-efekti, Artaud, Absurdi teatteri, Ei-inhmillinen näyttelijäntyö)

2021 ja 2023 Turun taideakatemia, vieraileva opettaja, opintokokonaisuuden vastaava opettaja, Näyttelijäntyön tyylilajit, teatteri-ilmaisun ohjaajille (5 OP)


2021-24 Arcada ammattikorkeakoulu, lehtori (2021-23)

sekä tuntiopettaja (2023-24) (Culture and Media Management),

opetuskokonaisuuksista vastaava opettaja:
Drama and Storytelling (5 OP)
Taiteellinen tuotanto (5 OP)
Yleisötyö (5 OP)
Soveltava taide (5 OP)


2021 Arcada ammattikorkeakoulu, vieraileva opettaja, (Culture and Media Management), taiteen praktiikat Taiteellinen tuotanto (5 OP) -opintokokonaisuudessa


2020 Turun taideakatemia (Turun ammattikorkeakoulu), vieraileva opettaja DAS-Arts feedback metodi, osana Dokumenttiteatterin opintoja (5 OP), teatteri-ilmaisun ohjaajille, kesto: 15 h


2011 Teatteritaiteen perusopetus (perustaso ja edistyneiden taso), opetustöitä suomeksi ja ruotsiksi Turun Cygnaeuksen ja Kerttulin koululla, Turun nuoren teatterin työntekijänä. Ala-aste ja ylä-asteikäiset nuoret oppilaina. Kesto: Puoli vuotta.

Opetustehtävät muualla, vierailut

2021 (projektityö tammi-toukokuu) Paraisten kaupunki, lukukordinaattori/teatteri-ilmaisun ohjaaja, Blanka-kirjastoverkoston ja Paraisten kunnan koulujen yhteistyö
 

Osallistavia draama-työpajoja, piirustussatujen toteuttamista ja ääneenluku-satutuntien järjestäminen lastentarhoissa ja ala-asteilla Turunmaan saaristossa.
Koulut: Malms skola (Parainen), Iniö skola (Iniö), Skärgårdshavets skola
(Korpoo), Kyrkbackens skola (Nauvo), Träsk skola (Houtskari), Kirjalan koulu
(Parainen), Skräbbölen koulu (Parainen),

kesto: 5 kuukautta, osa-päivätyö


2020 Dansart ry, Meyerholdin biomekaniikan intensiivikurssi Dansartin jäsenille, kesto: kaksi päivää


2019 Taidetapahtuma Breathing, Tehdasteatteri, Taiteen syysloma-tapahtuma jossa sarja eri alojen taiteilijoita avaa työskentelyään, “Esiintyjä post-fordistisessa ajassa”, kesto: 1 päivä


2016-2017 “Fredag med kolleger/Kollegat, nähdään perjantaisin” Grus Grus Teatterin avoimet harjoitukset esiintyville taiteilijoille Turussa, opetusta mm. kuvan ja näyttämötoiminnan dialogisuuden harjoitteet, Stanislavskin metodeihin perustuvia harjoitteita; kommunikaatio vastanäyttelijän kanssa, esiintyjien vuorovaikutus, kokeva näyttelijäntaide. Kesto: kahden vuoden ajan kerran kuukaudessa


2012 Maskityöskentelyn johdantokurssi, Åbolands teaterskola, Parainen, kesto: 2 päivää

Mentorointi, kuratointi ja tarkastustehtävät

2024 dramaturgisen työkalun kokeilija ja kokemuskonsultti, DRAMATURG`S GUIDE, dramaturgi Ville Kurjen dramaturgiseen ajatteluun opastava online-työkalu, tuotanto: SKH Uniarts ja "Art of Impact"-linja

2022 Näyttelijäntyön konsultaatiota, "Extra-neitsyt evankeliumi", tuotanto: Grus Grus Teatteri ja Tehdasteatteri,

-THALIA-palkinnon ehdokas 2023-

2022 Kuratoriaalinen neuvonantaja, Culture Current:in "Artists Talking"-projektissa; Suomessa työskentelevien taiteilijoiden englanninkielisiä avoimia keskustelusarja

2018-22 Näyttelijäntyön opiskelijan koulukummi, Teatterikorkeakoulun
ruotsinkielinen laitos


2022-24 BA-opiskelijoiden kirjallisten opinnäytetöiden tarkastus, Arcada Yrkeshögskola (Culture and Media
management)


2020-21 verkkoalustoille toteutettavan etäteoksen taiteellinen neuvonantaja,
KIERROT, Cirko - Uuden sirkuksen keskus


2021 Taiteellinen neuvonantaja, tanssia ja ruuanlaittoa yhdistelevä
yhteisötaideteos NÄRPRODUCERAT, konsepti: Sandrina Lindgren, Grus Grus
Teatteri ja Läntisen tanssin aluekeskus


2020 Taiteellinen neuvonantaja ja laulunopettaja, VÄISTÄMÄTÖN, (ohj. Ishmael
Falke), Forum Marinum ja Grus Grus Teatteri yhteistyö


2019 Kirjallisen opinnäytetyön tarkastus, valosuunnittelija Niklas Nybom
“Kerronnan kerroksista - Äänisuunnittelu lukuohjeena”, Taideyliopisto (VÄS)


2019 Mentori CLOWNE MODERNE, nykyklovnin näyttelykierros nykytaiteen
museossa, konsepti: Janna Haavisto, tuotanto: Wäinö Aaltosen museo
yhteistyössä Grus Grus Teatteri


2019 Esitysdramaturgian konsultaatio KÅNKEN, tanssiesitys, Barker-teatteri


2018 Esitysdramaturgi T SOM I DANS -tanssillinen ABC-esitys, tanssija-
koreografi Sandrina Lindgrenin sooloteos, tuotanto: Grus Grus Teatteri-Läntinen
tanssin aluekeskus yhteistyö


2015 Näyttelijäntyöllisen praktiikan neuvonta KINSKI LABORATORIO
esitysprojekti-happening, Klaus Kinskin näyttelijäntyön praktiikan tarkastelu ja
imitointi, Tehdasteatteri

Suunnittelu ja johtaminen

Yrkeshögskolan Novia 2023-

Teatteri-ilmaisun ohjaaja opiskelijoiden BA-opintojen suunnittelu ja toteutus:

-materiaalin valinta ja opintosuunitelman kehittäminen yhdessä lehtori Ida-Maria Rakin kanssa
 

Yrkeshögskolan Arcada 2021-24
Kulttuurituottajaopiskelijoiden BA-opintojen valintakokeiden suunnittelu ja toteutus 2022-23:

-valintakokeiden materiaalin valinta
-valintakokeiden valvonta

Kulttuurituottajaopiskelijoiden BA-opintojen nettikurssin suunnittelu ja toteutus 2022:

-materiaalin valinta "Yleisötyö"- ja "Taiteilijan arvot"-osioihin
-tehtävien luominen ja tarkastaminen


BA-opintojen opintokokonaisuuksien Drama and Storytelling, Konstnärlig produktion, Yleisötyö ja
Soveltava taide 2021-2024:

-suunnittelu
-kirjallinen muotoilu
-arviointi ja laadunarviointi

- BA-opiskelijan ohjaus taiteellisessa työssä
-BA-opiskelijan ohjaus opinnäytetyössä
-BA-opiskelijoiden tenttivastuu
-yhteistyön solmiminen ja vaaliminen vierailija-luennoitsijoiden kanssa

2023-(meneillään) Suomen näyttelijäliiton Ämyri-lehden toimituskollektiivin jäsen

2022 Artist´s talking-projektin kuratoriaalinen neuvonantaja, Culture current

2016-2017 Åbo svenska föreningsrådet-hallituksen jäsen

2012-2014 Tehdasteatterin hallituksen jäsen

Luottamustehtävät
bottom of page